se saavuttaa mua
tunnen sen
tämä fiilis tulee ajoittain
ja aika usein näin syksyisin
mä en vaan millään jaksaisi nousta ylös sängystä
eikä mua jaksa kiinnostaa opiskelu
eikä töissäkäyminen
ei oikein mikään
...mutta kun on pakko
ei mulla oo enää aikaa tämmöselle
"joku istuu viereen bussissa
ahdistaa olla julkisella paikalla
myönnän että pelkään katseita
kattooko ne kohti vai kattooko ohi"
mä luulin jo pitkään että olin päässy yli tästä kaikesta
mutta en näköjään
pelottaa että tämä tulee aina olemaan osa mua
ja että aina joskus putoan taas uudestaan pohjalle
"tiedän joku saattaa tulkita
et oon ainoastaan ylimielinen noita
sitä suuremmalla syyllä vaan
jään kotiini ihmeitä oottamaan"
mutta kyllä mä aina selviän
selvisin siitä pahimmastakin
mutta silti se vaan sattuu niin paljon
...ja pelkään
jos tällä kertaa en selviäkään
jos mun elämä tuleekin aina olemaan tällaista
tuntuu että voimat loppuu
"tiedän et oon aika etäinen
jos kysyyt, vastaan:
vuodenaika tekee sen"
miksi tämä aina tapahtuu
ja miten hän joka saa kaikkein onnellisimmaksi
voi saada myös kaikkein surullisimmaksi
(lyriikat: vesta - kevät)
